perjantai 31. toukokuuta 2013

Viimeinen "ehtoollinen" ennen siirtymistä "rantalomalle" Playa de Vattajalle! Eli Grillattuja kasviksia ja riekkoa!

 Alkuruuaksi salaatti johon laiteltiin rucolaa, tomaattia, mozzarellaa, krutonkeja ja muita sopivia aineksia. Päälle sitten vähän suolaa, pippuria, oliiviöljyä ja balsamicoa.
Kasvikset nakkasin hetkeksi maustumaan öljyyn, suolaan, hunajaan, pippuriin ja grillausmausteeseen. Kasviksina käytin kesäkurpitsaa, paprikaa, salottisipulia, herkkusieniä ja ananasta.

  

Sitten tökittiin rehut rillitikkuihin ja sen jälkeen kuumalle parilalle sopivaksi ajaksi!



 Riekko sitten grillille perinteiseen tapaan: eli pekonireunuksella ja kolmisen minuuttia puoleltaan ja lopuksi mustapekkajuustoa siipale päälle.

 Sitten samalle lautaselle ja eiku syömään!

Kypsyyskin oli ihan kohillaan!



Jälkkäriksi sitten hedelmäsmoothie. Siihen tuli tuoretta ananasta, banaania, kiwiä ja yks hedelmäsalaattipurkki. Sitten ajaa sen vaan blenderillä soossiksi. Sekaan heitin muutaman jääpalan ja pyöräytin vielä muutaman kerran niin tuli näin hellepäivälle vähän raikkaammaksi!